Suomessa puhutaan paljon koodaripulasta. Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan ole siitä, sillä työttömiä koodareita kyllä on ja heitä myös koulutetaan jatkuvasti lisää.
Alalla on akuutti pula kokeneista tekijöistä jotka hallitsevat yleisimmät teknologiat. Julkishallinto, yksityinen sektori ja IT-alan projektitalot haluavat kaikki teettää töitä samalla kapealla osaajaporukalla, minkä vuoksi nämä kokeneet konkarit keräävät yhä suuremman osan alan kokemuksesta.
Osaaminen kasvaa tekemällä. Julkisuudessa on siksi penätty vastuunottoa IT-taloilta: ohjelmistoyritysten tulisi palkata kokemattomia tekijöitä matalammalla kynnyksellä ja kasvattaa heistä tulevaisuuden osaajia.
Väitämme, että alan yritykset ovat tästä samaa mieltä – yrityksillä on vastuu tulevaisuuden huippuosaajien koulimisesta.
Mikseivät yritykset sitten palkkaa enemmän juniorikehittäjiä?
Syy mainittiin jo ylempänä: osaaminen kasvaa tekemällä. Alan yritykset eivät pysty työllistämään suurempaa määrää juniorikehittäjiä kuin kenelle ne pystyvät järjestämään töitä.
Juniorit kilpailutetaan ulos projekteista vaatimuslistoilla ja sopimussakoilla
Ratkaisu tilanteeseen ei ehkä ole yksinkertainen, mutta avaimet siihen roikkuvat julkishallinnon naulassa: vuonna 2020 pelkästään valtion ICT-hankintojen arvo oli yli miljardi euroa. Valtiohallinnon ohjausvaikutus alan yrityksiin on valtava.
Tällä hetkellä valtaosa julkishallinnon IT-kilpailutuksista tähtää alan kirkkaimpien osaajien metsästämiseen valtaviin projekteihin. Osaajia ja yrityksen kokemusta arvioidaan kokemusvuosina ja vaatimusten luettelo on niin massiivinen, että vain uljaimmat CV:t pärjäävät.
Tämän lisäksi tiimiin nimetyistä tekijöistä halutaan pitää kynsin hampain kiinni: Kilpailutuksen jälkeen tehtävistä muutoksista tiimin kokoonpanossa seuraa usein sopimussakko.
Julkishallinnon toimijoiden täytyy jo hankintalain mukaan pystyä asettamaan toimittajat tasapuolisilla kriteereillä järjestykseen, ja kokemusvuosien vertailu on helppo tapa tähän. Se on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa vain kourallinen yrityksiä pystyy tarjoamaan kovimpiakaan osaajiaan kilpailuun. Näin jopa miljoonien arvoisiin kilpailutuksiin saadaan usein vain pari hakemusta tai pahimmassa tapauksessa yksi ainut.
Alfamen kasvun myötä olemme kammenneet itsemme kovalla työllä tähän suurista kilpailutuksista taistelevaan joukkoon ja olemme vieläpä pärjänneet kilpailutuksissa hyvin. Eikö siis olisi etujemme mukaista pitää suumme supussa?
“Hakkeruus” on yksi Alfamen arvoista ja meillä se tarkoittaa jatkuvaa oppimista. Oppiminen on uitetty syvälle yrityksemme toimintaan ja rakenteisiin palkkiojärjestelmää myöten. Haluamme olla jatkossakin yritys, jossa kasvatetaan junioreista konkareita.
Uusien huippuosaajien kasvattaminen on kuitenkin hankalaa, jos alan suurin ostaja kilpailuttaa vaatimusluetteloilla juniorit ulos kehitystiimeistä ja lähettää sopimussakon perään tiimimuutoksista.
CV-kaupasta tiimin toimituskyvyn kilpailuttamiseen
Kokemusvuosia tuijottaessa julkishallinnolta on kuitenkin päässyt unohtumaan se, ettei CV itsessään takaa osaamista. CV on vain paperi.
Emme väitä, että ratkaisu tilanteeseen olisi yksiselitteinen.
Haastamme kuitenkin julkishallintoa arvioimaan nykyisiä kilpailutuskäytänteitään erityisesti kahdesta näkökulmasta.
Uskomme ensinnäkin, että julkishallinnon IT-kilpailutuksissa kannattaa ottaa askel CV-kaupasta kohti toimittajien kyvykkyyden kilpailuttamista. Tällöin valinnassa ei nojata pelkästään historiasta kertoviin papereihin, vaan yrityksen toimituskykyä mitataan tapauskohtaisesti räätälöidyillä haastatteluilla ja koodaustehtävillä. Siis samaan tapaan kuin työntekijää palkatessa halutaan varmistaa henkilön aito ymmärrys ansioluettelon takana.
Toiseksi toivomme näkevämme julkishallinnon toimijoilta periaatteellisia toimia Suomen osaajatilanteen helpottamiseksi.
Voidaanko kilpailutuksessa esimerkiksi vaatia näyttöä siitä, kuinka paljon yritykset panostavat työntekijöidensä kehittämiseen? Voidaanko vaatia, että tarjottavaan tiimiin sisällytetään aina juniorikehittäjiä oppimaan alan saloja konkareilta?
Ja voidaanko osaamisen vertailussa ylipäätään keskittyä tiimin kollektiiviseen osaamiseen sen sijaan, että asetetaan yksittäisille tekijöille epärealistiset vaatimuslistat? Koodaaminen on yhä enemmän joukkuelaji, eikä yksittäiset tähtipelaajat pysty toimittamaan parasta lopputulosta tehokkaimmin – parhaiten yhteen puhaltava tiimi sen sijaan pystyy.
Olemme iloksemme todistaneet yksittäisissä julkishallinnon kilpailutuksissa uudenlaista lähestymistä osaamisen ja kyvykkyyden vertailuun. Matka on kuitenkin vasta alussa. Pienilläkin muutoksilla nyt voi olla mittava vaikutus Suomen tekniseen kokemuspulaan pitkällä tähtäimellä.
Teksti julkaistu alunperin TIVI:ssä.
Kirjoittajana Katri Koponen ja Samuli Soini
Katri Koponen on ohjelmistoyritys Alfamen viestintä- ja markkinointipäällikkö ja on lisäksi vahvasti mukana yrityksen strategisessa kehittämisessä.
Samuli Soini toimii Alfamella ratkaisukonsulttina ja vastaa erityisesti julkishallinnon asiakkuuksien myynnistä.
